Tänään
11.00-17.00
Tilaa uutiskirje

Suomen Taideyhdistys järjestää vuosittain kotimaisen taiteilijan suurnäyttelyn Helsingin Taidehallissa. Ensi vuonna Taidehalli täyttyy Paul Osipowin retrospektiivisellä näyttelyllä. Vuoden 2020 näyttelyssä nähdään kuvataiteilija Anu Tuomisen tuotantoa.

Paul Osipow: 26.1.–24.3.2019

Suomalaisen kuvataiteen keskeisiin maalareihin lukeutuvan Paul Osipowin (s. 1939) laajassa retrospektiivisessa näyttelyssä nähdään vaikuttava poikkileikkaus taiteilijan tuotantoa. Jo varhain tehdyt ulkomaanmatkat Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ovat vaikuttaneet merkittävästi taiteilijan tuotantoon, ja Osipow ammentaakin vahvasti taiteen historiasta, niin modernismista kuin antiikista. Taidehallissa avautuvassa näyttelyssä on nähtävillä taiteilijan geometrisiä ja vapaamuotoisia abstraktioita sekä figuratiivisia klassisia aiheita, kuten ruoka-asetelmia sekä naisfiguureja, 1960-luvulta tähän päivään.

Osipow valmistui vuonna 1962 Suomen taideakatemian koulusta. 1960-luvun lopulta lähtien taiteilija on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla, jonka lisäksi hänet tunnetaan myös taideinstituuteissa tekemästään opetustyöstä. Jo 60-vuotisen taiteilijauran tehneelle Osipowille on myönnetty useita palkintoja, kuten mm. Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto vuonna 1966, valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha vuonna 1985 sekä prinssi Eugenin mitali vuonna 1989. Suomen Taideyhdistyksen tuottaman näyttelyn kuraattorina toimii galleristi Kari Kenetti.

2020: Anu Tuominen

Anu Tuomisen (s. 1961) näyttely esittelee uusien teosten rinnalla taiteilijan suosittuja klassikoita. Kotimaisen käsitetaiteen huippuihin lukeutuva Tuominen tunnetaan käytettyjen, usein kirpputoreilta löytyneiden, esineiden henkiin herättäjänä: taiteilija leikkii tuttujen arkiesineiden, kuten patalappujen, nappien ja värikynien, muodoilla ja väreillä yhdistäen niihin sanoja ja ideoita.

Anu Tuominen valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1995. Hänet palkittiin Ars Fennica –palkinnolla 2003. Tuominen on esiintynyt laaja-alaisesti niin kotimaassa kuin ulkomailla.