Avajaispuhe, Taidehalli 16.5.2025
Arvoisat taiteen ystävät ja taiteilijat,
Puhun työkseni taiteen puolesta, mutta parhaiten sen tekee taide itse. Kesäsade -näyttelyssä löytyy taideteoksia, jotka kutsuvat käsittelemään identiteettiä, ihmisen suhdetta muihin ihmisiin ja ihmisen suhdetta luontoon. Kaikki nämä pohdinnat ovat ihmisyyden ytimessä. Taide on ihmisyyden ytimessä.
Taiteet ovat syntyneet monen pontimen innoittamana, mutta yksi keskeinen taiteen tehtävä on toimia itseilmaisun välineenä. Meillä ihmisillä on sisäsyntyinen halu ilmaista itseämme, ja me ihmiset olemme sitten taipumuksiltamme niin erilaisia, että jollekin se luontevin itseilmaisun tapa on sanat, toiselle tanssi, kolmannelle sävelet ja jollekin kuva.
Kun asetumme toisten ihmisten itseilmaisun äärelle ja yritämme ymmärtää mitä hän kertoo itsestään, juuristaan, tunteistaan tai ajatuksistaan, ollaan inhimillisen vuorovaikutuksen ytimessä. Ilman sitä ei ole yhteisöä, eikä yhteiskuntaa. Me elämme täällä toinen toistemme kanssa, hapuillen kohti kosketusta ja käsittämistä. Yritämme selvittää keitä me olemme ja mitä ihmettä nuo toiset ajattelevat ja mikä on tämä maailma.
Ihminen on sosiaalinen olento, ja me tarvitsemme monenlaisia välineitä kommunikointiin toistemme kanssa. Taiteen monisyiset keinot ovat tarpeen, kun yritämme ilmaista ja ymmärtää asioita, joita joudumme pähkäilemään koko pitkän ihmisiän. Eikä se työ ehdi valmiiksi kun jo kuolemme. Siksi sanomme, että ars longa, vita brevis.
Minulla oli ihmeellinen onni pari kesää sitten kohdata Islannin Länsivuonoilla guruni. Hän on ystäväni äiti, jonka tapasin pienessä tuulenpieksemässä mökissä Ísafjörðurissa, joka paikkakuntana on monelle suomalaiselle tuttu Satu Rämön menestysromaaneista.
Elettiin heinäkuuta, ja hän oli ehtinyt sinä vuonna neuloa jo neljäkymmentä hämmästyttävän kaunista islanninneuletta lahjoitettavaksi pakolaisille SPR:n kautta. Jokaisen neuleen hän loi itse. Sanoin hänelle suuresti ihailevani hänen taitoaan ja näkemystään. Hän katsoi minua lempeästi ja sanoi: kun saa elää pitkään ja terveenä, ehtii oppia paljon.
Kun saa elää pitkään ja terveenä, ehtii oppia paljon. Ehkä me voimme oppia ilmaisemaan itseämme ja ymmärtämään toisiamme, jos vain saamme elää pitkään ja terveenä. Eikö ole lohdullinen ajatus! Käymme taiteen äärelle, ja vuosi vuodelta tajuamme enemmän itsestämme, toisistamme, maailmasta.
Kesäsade -näyttelyssä on useita teoksia, jotka käsittelevät ja esittelevät esiäitien perintöä ja käsillä tekemisen taitoa. Kulttuuri, taide ja kulttuuriperintö antaa meille mahdollisuuden kosketella juuriamme ja ymmärtää juurten herättämiä tunteita. Juurten kipua ja sitä, kuinka pitkälle juuret voivatkaan ulottua. Emme voi ymmärtää itseämme, jos emme saa koskettaa juuriamme.
Culture, art, and heritage gives us a way to touch our roots and understand the emotions our roots bring up. The pain of roots, and how far our roots can reach. We cannot fully understand ourselves if we cannot connect with where we come from.
And we do not find our place in the world alone – we find it together, with others. That’s why we must also face the times we have been mocked. Face the painful things: what has been taken from us, and where we have been excluded. We don’t have to always feel gratitude – we are human. And being human means also facing weakness, both in ourselves and in the society. Sometimes that weakness shows up as something like homophobia, as we can see in this exhibition.
”No man is an island,” as John Donne wrote. We live here together, with each other. And we should learn to live together in a kinder, better way. We should try to see things from the view of each other. But also from the view of a tree, an ant, or a Bolivian bird. Art – and this exhibition – invite us to do that.
Taidehalli has done an excellent job organizing this open call exhibition, with a jury that has found amazing artists – many of whom have not yet been so visible in Helsinki. We never have to settle for narrow thinking or closed circles. We can always welcome something new. That is where art is at its best.
Meidän ei pidä alistua siihen, että asiat ovat huonosti ja ihmiset tyhmiä. Se on itse se, joka sanoo toiselle että se on se, kuten lapsikin hiekkalaatikolla tietää. Meidän on kärsivällisesti kehitettävä itseämme, katsettamme ja kykyämme kommunikoida. Jotta ihmiskunta kukoistaisi, osaisimme olla ihmisiä toisillemme ja pelastaa tämän planeetan monimuotoisen luonnon. Siihen me tarvitsemme taidetta.
Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Kulta ry