Tänään
11.00-18.00
Tilaa uutiskirje

Kaarlo Stauffer, Jungle, 2013. Kuva: Kane Heinonen

Nuoret 2015

28.11.2015 - 3.1.2016

Valitaan 23 nuorta kuvataiteilijaa ja kaksi taiteilijaryhmää. Ripustetaan Helsingin Taidehalliin teoksia, joissa on muiden muassa muodin ja snapshot-kuvien estetiikkaa, ydinvoimateollisuudessa käytettävää grafiittia, puiden halaamista ja yhteiskunnallisia kannanottoja, kuten kritiikkiä turvapaikanhakijoiden kohtelua kohtaan. Järjestetään fossiilijahti ja performanssiesityksiä. Näistä aineksista on rakennettu Nuoret 2015 -näyttely.

Suomen Taiteilijaseuran tuottama Nuoret-näyttely on suomalaisen kuvataiteen instituutio, joka esittelee kahden vuoden välein uutta, kiinnostavaa kuvataidetta. Näyttelyn kaava on säilytetty ennallaan jo vuodesta 1939 lähtien: esillä on alle 35-vuotiaiden suomalaisten tai Suomessa asuvien kuvataiteilijoiden uusia, korkeintaan kolme vuotta sitten valmistuneita teoksia.

Nuorten näyttely on ollut läpimurron paikka monelle tunnetulle taiteilijalle. 2000-luvulla näyttelyssä ovat esittäytyneet mm. Ville Andersson, Jasmin Anoschkin, Pirjetta Brander, Samuli Heimonen, Anssi Kasitonni ja Tommi Toija.

Avoimeen tarjontaan perustuvan näyttelyn taiteilijavalinnat on tehnyt kolmihenkinen jury, johon kuuluivat tänä vuonna puheenjohtaja, taidemaalari Rauha Mäkilä ja kuvataideopiskelijoita edustaneet Kati Roover Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta sekä Kasperi Mäki-Reinikka Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

Näyttelyssä on mukana installaatioita, maalauksia, valokuvia, videoteoksia ja ääniteos. Juryn puheenjohtaja Rauha Mäkilän mukaan näyttely on moninainen ja ajankohtainen läpileikkaus siitä, kuinka nuoret taiteilijat kokevat nykymaailman.

Näyttelyyn valitut taiteilijat ja taiteilijaryhmät ovat Kristoffer Ala-Ketola, Crystal Bennes, Andrey Bogush, Ilari Hautamäki, Viljami Heinonen, Hemuloordi, Noora Isoeskeli, Minna Kallinen, Jonna Kina, Anna Knappe, Sara Kovamäki, Jaakko Leeve, Katri Mononen, Erica Nyholm, Sofia Okkonen, Tuomo Rainio, Joakim Pusenius, Jonna Rutanen, Nastja Säde Rönkkö, Kaarlo Stauffer, Pinja Valja, Nita Vera ja Bogna Wisniewska sekä työryhmät Akuliina Niemi, Felicia Honkasalo & Sinna Virtanen ja Olento.

Nuoret on myös suosittu taiteen myyntinäyttely, josta hankintoja tekevät taidekokoelmat, taiteen keräilijät ja taiteen ystävät. Tänäkin vuonna teokset ovat myytävänä.

Nuoret 2015 sosiaalisessa mediassa: #nuoret2015

Tapahtumia:

Su 29.11. klo 16 ja su 3.1. klo 16
Mary
Felicia Honkasalon, Akuliina Niemen ja Sinna Virtasen performanssi aiheenaan paleontologi Mary Anningin (1799-1847) työ ja ruumis.

La 28.11. ja su 29.11. klo 17-21
Something Warm When I Think About You -performanssityöpaja
Nastja Säde Rönkön vetämässä performanssitaiteen työpajassa tutkitaan läheisyyttä, tunteita, välittämistä, läsnäoloa ja kosketusta performanssitaiteessa. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet täällä

La 5.12 klo 13-17 ja 19.12. klo 12-16
Tunteidenveisto -nonstop-työpajat
Yleisölle avoimissa työpajoissa kuulostellaan tunteita ja tehdään niistä Olento-teoksen avulla digitaalisia objekteja. Lisätietoa täällä

 

Erica Nyholm, Menetys, 2014

 

Yhteistyössä:


Tuomo Rainio, Marmoriportaat, 2013. HD video