Helsingin Taidehallissa ja Korjaamo Galleriassa avautuu toukokuussa vuoden 2012 Carnegie Art Award -taidepalkinnon voittaja Heikki Marilan väkevä kahden näyttelyn kokonaisuus Kukkia ja perkeleitä. Korjaamo Galleriassa on esillä taiteilijan uusia teoksia ja Taidehallissa retrospektiivinen katsaus taiteilijan tuotantoon vuosilta 1995–2014. Taidehallin näyttelyn on kuratoinut Timo Valjakka. Hän on myös laatinut tekstin näyttelyiden yhteydessä julkaistavaan kirjaan, jonka ovat kustantaneet yhteistyössä Korjaamo Galleria ja Parvs Publishing.
Raamatullisia aiheita, omakuvia, horjuvia vertikaalisia raitoja, hollantilaisista 1600-luvun asetelmista ammentavia kukkamaalauksia, lähiöiden karttoja – Heikki Marilan tuotanto 20 vuoden ajalta on laaja. Hän ammentaa taiteen historiasta ja uusien maalaustensa kohdalla etenkin luterilaisesta kristillisyydestä, jota hän tarkastelee eräänlaisena pohjoisen ja myös suomalaisen ihmisen käyttöjärjestelmänä. Hän osoittaa maalauksensa suoraan ja epäsuorasti edeltäjilleen kuten saksalaisen renessanssin maalareille Matthias Grünewaldille ja Albrecht Dürerille, ranskalaiselle Henri Fantin-Latourille sekä saksalaisille uusekspressionisteille. Paitsi Marilan aiheet, myös hänen ilmaisunsa on intensiivistä ja tunnepitoista. Hän maalaa paksusti, voimakkain vedoin ja väriä säästelemättä. Maalausten pinta paljastaa taiteilijan ja maalauksen välisen kamppailun, taistelun jonka tulos on raju ja kiihkeä.
Marilan teoksissa voi usein aistia paitsi yliampuvaa dramaattisuutta, myös ironiaa. Hän ei kuitenkaan suhtaudu ironiaan vitsinä. Päinvastoin – ironian takana on aina jokin vakava asia. Mehevien maalikerrosten taakse kätkeytyy vahvoja sosiaalisia viestejä ja kantaaottavuutta. Marila tarkastelee valtaa ja sen instituutioita kriittisesti ja tarkkasilmäisesti ja suuntaa huomiomme asioihin, jotka ovat arkisia, vähäpätöisinä pidettyjä ja marginaaliin suljettuja.
Hänen teoksensa ovat äärimmäisen fyysisiä ja aidon rehellisiä, sillä niissä ei ole mitään ylimääräistä. Juuri siksi ne puhuttelevat meitä niin voimakkaasti.
Heikki Marila (s. 1966) asuu ja työskentelee Turussa. Hän on esiintynyt laajasti paitsi Suomessa myös muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa. Hänen teoksiaan kuuluu lukuisiin merkittäviin museokokoelmiin, joista mainittakoon Helsingin taidemuseon, Sara Hildénin taidemuseon, Wäinö Aaltosen taidemuseon sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmat.