Tänään
auki
Suljettu
Tilaa uutiskirje

IC-98 & Kustaa Saksi, A World in Waiting, 2017 (yksityiskohta)

IC-98: 2016–2018

26.5. - 5.8.2018

Miltä näyttää maailma ihmisen jälkeen? IC-98:n teoksissa lajimme on kadonnut kauan sitten, mutta toimintamme jäljet ovat yhä näkyvissä.

Taiteilijaduo IC-98:n viimeaikaisia teoksia yhdistävät pohdinnat ympäristötuhosta ja ihmisen jälkeisestä maailmasta. Synkänkauniiden teosten tunnelmat vaihtelevat lopunajan kriisitietoisuudesta melankoliaan, hyväksyntään ja varovaiseen optimismiin.

IC-98 tunnetaan parhaiten piirustusta ja animaatiota yhdistelevistä videoinstallaatioistaan, jotka on tehty yhdessä animaattori Markus Lepistön kanssa. Animaatioiden ja tuoreen lyhytelokuvan lisäksi näyttelyssä nähdään Kustaa Saksin kanssa toteutettu Huippuvuorten siemenholvin tulevaisuutta luotaava kuvakudos, sekä tutustutaan VR-lasien avulla Pöytyällä sijaitsevaan ympäristöteokseen Khronoksen talo.

Kaikki näyttelyn työt ovat kolmen viime vuoden ajalta. Teokset nähdään nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään 20 vuotta sitten perustama IC-98 on palkittu Kuvataiteen valtionpalkinnolla 2009. Kaksikko edusti Suomea Venetsian biennaalissa 2015.

Tapahtumat


Omnia mutantur, 2018