Tänään
11.00-18.00
Tilaa uutiskirje

Suomen Taiteilijaseuran yhteistyössä Helsingin Taidehallin kanssa järjestämä Nuoret-näyttely esittelee jälleen keväällä nuorten taiteilijoiden ajankohtaista tuotantoa. Ensi vuonna vietetään näyttelyn 80-vuotisjuhlaa: Nuorten näyttely nähtiin Taidehallissa ensimmäistä kertaa vuonna 1939. Nuoret 2019 on esillä 30.3.–26.5.2019.

Suomen Taiteilijaseuran tuottama Nuorten näyttely on esitellyt alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden uutta tuotantoa vuodesta 1939 lähtien. Avoimeen hakuun perustuva näyttely on aina ollut suosittu sekä taiteilijoiden että yleisön keskuudessa. Tänä vuonna hakijoita oli ennätysmäärä, 500. Taiteilija Jaana Kokonjohtama jury valitsi Nuoret 2019 -näyttelyyn mukaan 25 taiteilijaa ja yhden taiteilijaryhmän.

Näyttelyyn valitut taiteilijat ovat Elina Autio, Siiri Haarla, Jussi Haro, Venla Helenius & Anna-Sofia Nylund, Maiju Hukkanen, Hermanni Keko, Işık Koçak, Komugi Ando, Sini Kähönen, Arja Kärkkäinen, Jenni Luhta, Anna Matveinen, Aro Mielonen, Milja-Liina Moilanen, Anne Naukkarinen, Rosaliina Paavilainen, Leena Pukki, Eeva-Maija Pulkkinen, Salome Rajanti, Mira Roivainen, Raimo Saarinen, Kristina Sedlerova, Astrid Strömberg, Pekko Vasantola, Maria Viirros ja Niina Villanueva.

Nelihenkiseen juryyn kuuluivat puheenjohtaja, taiteilija Jaana Kokko, Taidehallin näyttelypäällikkö Kiira Miesmaa sekä kuvataideopiskelijoita edustaneet Aleksandra Kiskonen Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja Miia Varis Turun Taideakatemiasta. Jury oli vaikuttunut hakemusten suuresta määrästä ja korkeasta tasosta.

”Hakemuksissa näkyi erityisesti nuorten nykytaiteilijoiden monialaisuus. Taiteilijat työskentelevät usein samanaikaisesti eri välineiden, kuten videon, maalauksen ja performanssin, keinoin. Teoksissa nousee esiin sekä yhteiskunnallisia että henkilökohtaisia aiheita, jotka nuoria taiteilijoita koskettavat ja puhuttavat”,juryn puheenjohtaja Jaana Kokko kuvailee.

Hakemuksia tuli kattavasti koko Suomesta ja myös ulkomailla opiskelevilta taiteilijoilta. Valtaosa tulevan näyttelyn taiteilijoista on taidekouluista vasta valmistuneita tai vielä opiskelevia.

Nuorten näyttely on läpi 80-vuotisen historiansa nostanut esiin uusia, kiinnostavia kuvataiteilijoita. Mukana ovat vuosien saatossa olleet muun muassa Tove Jansson, Eila Hiltunen, Juhana Blomstedt, Leena Luostarinen, Kari Cavénsekä Vuoden nuoret taiteilijat Ville Anderssonja Nastja Säde Rönkkö. Nuoret on myös suosittu taiteen myyntinäyttely. Ensi vuonnakin lähes kaikki teokset ovat myytävänä.

”Nuoret 2019 -näyttely on osoitus voimissaan olevasta, jo vuonna 1939 Taidehallissa käynnistyneestä näyttelykonseptista. Tällaisille kokoaville katsauksille on selvästi tarvetta, sillä hakijoita oli ennätysmäärä. Monille taiteilijoille näyttelystä tulee sukupolvikokemus ja osalle ponnahduslauta taiteilijan uralle. Yleisölle se on tämän hetken kuvataiteen vaikutteiden runsaudensarvi. Sekä taiteilijoille, yleisölle että Taidehallin henkilökunnalle se on aina aivan erityinen tapahtuma, jota odotetaan ja johon suhtaudutaan intohimolla”, Taidehallin johtaja Jan Förster sanoo.

Näyttelyssä jaetaan Maecenas Killan nuoren taiteilijan palkinto. Näyttelyä tukee Suomen Taideyhdistys.

Suomen Taiteilijaseura on kuvataiteen vaikuttaja- ja asiantuntijajärjestö, joka edustaa yli 3 000 ammattitaiteilijaa. Seura edistää kuvataiteilijoiden asemaa ja vahvistaa kuvataiteen merkitystä ja näkyvyyttä yhteiskunnassa.

Nuoret 2019 sosiaalisessa mediassa: #nuoret2019