Tänään
11.00-18.00
Tilaa uutiskirje

Nuoret 2019. Kuva: Patrik Rastenberger

Nuoret 2019

30.3. - 26.5.2019

Suomen Taiteilijaseuran ja Helsingin Taidehallin yhteistyössä järjestämä Nuoret-näyttely esittelee nuorten taiteilijoiden ajankohtaista tuotantoa. Nuoret 2019 -näyttelyssä nähdään monipuolinen kattaus nykytaidetta videotaiteesta kuvanveistoon ja performanssiin. Vuonna 2019 vietetään näyttelyn 80-vuotisjuhlaa: Nuorten näyttely nähtiin Taidehallissa ensimmäistä kertaa vuonna 1939.

Nuoret 2019 -näyttelyssä korostuu monialaisuus: taiteilijat työskentelevät usein samanaikaisesti eri välineiden ja tekniikoiden keinoin yhdistäen ennakkoluulottomasti kuvataiteen perinteitä uusiin medioihin ja tulkinnan tapoihin. Identiteettikysymykset nousevat teoksissa keskeiseen rooliin. Ympäristö-, yhteiskunta-, sukupuoli- ja työidentiteettien kautta pohditaan, kyseenalaistetaan ja kommentoidaan nykymaailmaa. Näyttelyssä voi tutustua muun muassa datankeruuta käsittelevään graniittiveistokseen, kauneusihanteita pohtivaan vaha-animaatioon, rukousalttareihin, antimonumentteihin, miljoonia vuosia vanhasta luonnonsuolasta veistettyyn installaatioon, haastavaa rakkautta käsittelevään videoteokseen, tyypillisiä sukupuolen representaatioita rikkovaan valokuvasarjaan sekä taiteilijan työtääsittelevään performanssiin.

Avoimeen hakuun perustuva näyttely on aina ollut suosittu sekä taiteilijoiden että yleisön keskuudessa. Tänä vuonna mukaan valittiin viidestäsadasta hakijasta 25 taiteilijaa ja yksi taiteilijaryhmä. Valtaosa näyttelyn taiteilijoista on taidekouluista vastavalmistuneitaai vielä opiskelevia. Nelihenkiseen juryyn kuuluivat puheenjohtaja, taiteilija Jaana Kokko, Taidehallin näyttelypäällikkö Kiira Miesmaa sekä kuvataideopiskelijoita edustaneet Aleksandra Kiskonen Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja Miia Varis Turun Taideakatemiasta.

Näyttelyssä nähdään teoksia seuraavilta taiteilijoita: Komugi Ando, Elina Autio, Siiri Haarla, Jussi Haro, Venla Helenius & Anna-Sofia Nylund, Maiju Hukkanen, Hermanni Keko, Nadiye Koçak, Sini Kähönen, Arja Kärkkäinen, Jenni Luhta, Anna Matveinen, Aro Mielonen, Milja-Liina Moilanen, Anne Naukkarinen, Rosaliina Paavilainen, Leena Pukki, Eeva-Maija Pulkkinen, Salome Rajanti, Mira Roivainen, Raimo Saarinen, Kristina Sedlerova, Astrid Strömberg, Pekko Vasantola, Maria Viirros ja Niina Villanueva.

Nuorten näyttely on kautta 80-vuotisen historiansa nostanut uusia, kiinnostavia nykytaiteilijoita esiin ja toiminut ponnahduslautana merkittävien tekijöiden uralla. Mukana ovat vuosien saatossa olleet muun muassa Rafael Wardi, Tove Jansson, Leena Luostarinen, Kari Cavén, Emma Ainala sekä Vuoden nuori taiteilija 2019 Nastja Säde Rönkkö. Nuoret on myös suosittu taiteen myyntinäyttely.

Nuoret 2019 -näyttely tuotetaan yhteistyössä Suomen Taiteilijaseuran kanssa. Suomen Taiteilijaseura on kuvataiteen vaikuttaja- ja asiantuntijajärjestö, joka edustaa yli 3 000 ammattitaiteilijaa. Seura edistää kuvataiteilijoiden asemaa ja vahvistaa kuvataiteen merkitystä ja näkyvyyttä yhteiskunnassa. Näyttelyssä jaetaan Maecenas Killan nuoren taiteilijan palkinto. Näyttelyä tukevat Pro Av Saarikko, Suomen Taideyhdistys sekä Taiteen edistämiskeskus.


Leena Pukki, Täydellisyyttä etsimässä, 2018, stop motion animaatio