Johanna Lecklinin näyttely ”Kadonneet kuvat, kätketyt kertomukset” nostaa esiin Suomen sisällissodan ja historian vaietut tarinat.
Lecklin tarkastelee erityisesti sisällissodan jalkoihin joutuneiden naisten ja lasten kohtaloita. Historiallisten aineistojen parissa työskentelevä taiteilija on perehtynyt myös oman sukunsa sodanaikaisiin elämäntarinoihin sekä sisällissodan tapahtumapaikkoihin Helsingissä. Näyttelyssä nähdään mm. valokuvaa, tekstiiliteos, liikkuvaa kuvaa sekä tilallinen peli-installaatio.
Sisällissotaa käsittelevillä teoksilla on myös kytkös omaan aikaamme: yhteiskunnan polarisoituminen, toisen osapuolen epäinhimillistäminen ja viholliskuvan maalaaminen voivat johtaa ihmisoikeuksien rapautumiseen ja demokratian kriisiin myös nyky-Suomessa. Teoksillaan Lecklin haluaa avata mahdollisuuksia kahtiajaon kyseenalaistamiseen sekä keskustella reiteistä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan.