Tänään
11.00-17.00
Tilaa uutiskirje

Työryhmä Metsästäjät

8.3. - 6.4.2014

Sydänpuoli ylöspäin

”Mistä ja miten motivaatio luoda syntyy?”

Kysymys taiteen tekemisen syistä ja luovuuden synnystä yhdistää Työryhmä Metsästäjiä eli kuvataiteilijoita Heini Aho, Sirkku Ketola ja Tamara Piilola. Yhteinen vuoropuhelu sai heidät toteuttamaan näyttelyn “Sydänpuoli ylöspäin” sekä toimittamaan luovuutta käsittelevän kirjan, johon kymmenen oman alansa asiantuntijaa kirjoitti tekstin.

Näyttelyn nimi “Sydänpuoli ylöspäin” kuvaa taiteilijakolmikon tapaa suhtautua omaan työskentelyynsä. Taidehalliin toteutetut teokset muodostuvat kepeän ja vakavan yhdistelmistä sekä kesyttämättömyydestä. Suurikokoisissa maalauksissa, installaatioissa ja grafiikassa on läsnä materiaalin ja sen työstämisen tuntu sekä tilan käytön lumoavuus. Esillä on sekä työryhmän yhteisiä että taiteilijoiden omia teoksia. Aho, Ketola ja Piilola ovat läheisiä kollegoita taiteilijauransa alusta kymmenen vuoden takaa. Työryhmä Metsästäjät sai alkunsa Saaren kartanon residenssissä vuonna 2009, jonka jälkeen ryhmä on työstänyt yhteistä näyttelyä sekä kirjaa.

Sydänpuoli ylöspäin -näyttelyn yhteydessä julkaistaan luovuutta käsittelevä kirja “Bon Sauvage-Luovuuden synty” (Kustannus Oy Taide). Osittain hyvinkin henkilökohtaisten tekstien takana ovat: Joose Keskitalo (laulaja ja lauluntekijä), Tuomas Nevanlinna (filosofi , kirjailija ja toimittaja), Anna Kortelainen (kirjailija), Anna Eriksson (muusikko), Silja Rantanen (kuvataiteilija ja Kuvataideakatemian maalaustaiteen professori), Markus Kåhre (kuvataiteilija), Marianna Kurtto (runoilija ja suomentaja), Kari Astala (matematiikan professori), David Rothenberg (muusikko ja filosofi), Mikael Granvik (tähtitieteilijä).

Tamara Piilola ( s.1977) maalaa maisemallisia aiheita, jotka vilisevät yksityiskohtia. Rikkaat ja ekspressiiviset teokset paljastuvat lähemmässä tarkastelussa harkituiksi ja tiukkaan pakatuiksi.

Sirkku Ketola (s.1973) kuvailee teostensa syntyvänalitajunnan ja harkinnan liitosta: hänelle käden ja ajatuksen yhteys on tärkeä. Teknisinä valintoina tässä näyttelyssä on valokuvapohjainen serigrafia, liikkuva kuva ja ääni.

Heini Aho (s.1979) rinnastaa toisilleen outoja materiaaleja ja muokkaa niitä tilassa koettaviksi teoksiksi, joissa asiat loksahtavat paikalleen. Ajan kuluminen ja fyysiset työskentelyvaiheet luovat Ahon työskentelyssä jotain odottamatonta.

Taiteilijatapaaminen: Sunnuntaina 16.3. klo 15:00

Näyttelyä ovat tukeneet: Suomen Kulttuurirahasto / AVEK / Greta ja William Lehtisen Säätiö / Koneen Säätiö / Alfred Kordelinin säätiö / Oskar Öflunds Stiftelse / Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto / Taiteen edistämiskeskus / Varsinais-Suomen taidetoimikunta / Turun kulttuurilautakunta / Finnfoam Oy