Tänään
Suljettu
Kaunista rakennustamme kunnostetaan! Olemme hetken aikaa suljettu. Avaamme jälleen 7.11.
Tilaa uutiskirje

news
Valokuva: Antero Kahila/ Keijo Sundvall
KUULIN KUI HELIZI FADO – fadolauluja portugalin, suomen ja karjalan kielellä

Sunnuntai 4.8. klo 17

Fadolaulaja Kirsi Poutanen ja pianisti-säveltäjä Esa Helasvuo esittävät konsertissaan Portugalin fadojen lisäksi uniikkeja uusia fadolauluja, joissa portugalin, suomen ja karjalan kielet helisevät lumovoimaisena arkaaisena kudelmana. Kahden sielukkaan ja taitavan muusikon kohtaaminen säkenöi musiikillista energiaa, joka lohduttaa, koskettaa ja yllättää.

Kirsi Poutanen tunnetaan paitsi laulajana (erityisalanaan Portugalin fado), myös runoilijana ja näyttelijänä. Poutanen julkaisi suomenkielisen fadoäänitteen Amália Tributen vuonna 2013, joka oli vuonna 2014 Suomen Etno-Emma -ehdokkaana sekä Prémio do Amália -palkintoehdokkaana Portugalissa. Musiikin lisäksi Poutanen on julkaissut runoteoksia ja työskennellyt musiikkidraamaproduktioissa sekä esiintyjänä että käsikirjoittajana.

Pianisti-säveltäjä Esa Helasvuo on tehnyt monipuolisen ja merkittävän uran teatteri-, elokuva- ja jazzmusiikin saralla. Helasvuon tuotantoon kuuluvat myös orkesteri-, laulu-ja kuoroteokset. Hän on työskennellyt ja konsertoinut lukuisien tunnettujen artistien, muun muassa Vesa-Matti Loirin, Ritva Oksasen, Susanna Haaviston ja Eija Ahvon kanssa. Pianisti-säveltäjäuransa ohella Helasvuo on toiminut Teatterikorkeakoulun ja Sibelius Akatemian arvostettuna musiikkipedagogina.

Esiintyjät:
Kirsi Poutanen, laulu
Esa Helasvuo, piano

Konsertti sisältyy näyttelylipun hintaan: 12 € / 8 € / Museokortti