Tänään
11.00-17.00
Taidehalli on suljettu 24.–25.12. Tapaninpäivänä 26.12. avoinna klo 11–17
Tilaa uutiskirje

Jussi Heikkilä, Pieni lintukirjasto (Aquila sp.), 2011. Kuopion taidemuseo.

Jussi Heikkilä: Observationes

23.1. - 13.3.2016

Jussi Heikkilä ei väsy yllättämään. Retrospektiivinen näyttely esittelee suomalaisen käsitetaiteen pioneerin teoksia neljän vuosikymmenen ajalta. Mukana nähdään myös aivan uusia töitä.

Heikkilän teosten aiheena on luonto, joka teoksissa piirtyy esiin kohtaamisissa kulttuurin kanssa. Hän kiertää aiheensa ympärillä, lähestyy sitä monelta eri kulmalta, saartaa sen mutta päästää vapaaksi: se jää hyppysiin vain oivalluksen ajaksi. Töiden leikkisä kekseliäisyys yhdistyy vakaviin aiheisiin, ja osa teoksista kantaakin mukanaan ekologisen huolen; toivosta kuitenkaan luopumatta.

Teosten materiaalit ovat monimuotoisia: töissä nähdään mm. rakkolevää, rubiineja, kirjoja ja täytettyjä lintuja – intohimoisena lintubongarina tunnetun taiteilijan teokset liittyvätkin usein lintuihin tavalla tai toisella. Näyttely valottaa teosten taustoja ja tuo esille Heikkilän taiteellisen ajattelun pohdiskelevuuden ja oivaltavuuden.

Taiteilija on saanut pitkän uransa aikana monia tunnustuksia, kuten Kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2000 ja Ars Fennica -palkintoehdokkuuden vuonna 1997. Heikkilällä on julkisia teoksia Jyväskylän ja Helsingin ohella myös Tanskassa.

Juha-Heikki Tihisen kuratoiman näyttelyn tuottaa Suomen Taideyhdistys.

Jussi Heikkilän näyttely leviää Taidehallin lisäksi myös Nervanderinkadun toiselle puolelle Luomukseen. Luonnontieteellisessä keskusmuseossa nähdään seitsemän Jussi Heikkilän teosta osana museon omaa näyttelyä. Esimerkiksi Luomuksen kokoelmissa olevista mustarastaista (Turdus merula) Jussi Heikkilä on tehnyt toisinnon eräästä suomalaisen taidehistorian tunnetuimmasta teoksesta: Ferdinand von Wrightin (1822–1906) Taistelevista metsoista (1886).
Sisäänpääsy Luomukseen ei sisälly Taidehallin pääsylippuun.

 

Jussi Heikkilä, Mustajoutsen, Kyhmyjoutsen, 2014. Kuva: Ullamaija Hänninen

 

Näyttelyn tuottaa Suomen Taideyhdistys


Jussi Heikkilä, Lintu, Bya, 2014. Kiina-englanti -sanakirja, lintuhäkki. Saastamoisen säätiön taidekokoelma, EMMA - Espoon modernin taiteen museo. Kuva: Ullamaija Hänninen